Ei, en ole edelleenkään retkahtanut pornoon, vaan ajattelin tulla vain kertomaan, että olen hengissä. Ja että tämä saattaa olla viimeinen (tai sitten ei) postaukseni tänne. Alunperinhän perustin blogin purkautumiskanavaksi henkisille olotiloilleni ja siinä tehtävässä se on toiminut varsin hyvin. Nykyään minulla ei ole kuitenkaan enää tarvetta purkautua, koska olen henkisesti melko stabiili. Tästä syystä minulla ei ole enää juurikaan kirjoitettavaa tänne. Tässä postauksessa ajattelin hieman kertoa nykyisiä kuulumisia ja tehdä pienen yhteenvedon "matkastani. Mielestäni tämä on oikea aika yhteenvedolle, sillä ajan kuluminen on selkeyttänyt mieltäni ja näkemyksiäni.
Nykyään minulla menee paremmin kuin pitkiin aikoihin. Sain viimein väännettyä paperit ulos yliopistolta ja olen tällä hetkellä melko hyväpalkkaisessa työssä. Myös työtehtävät ovat erityisen miellyttäviä. Yhdessä vaiheessa minulla oli suuria epäilyksiä itseäni kohtaan, että valmistunko koskaan ja saanko koulun jälkeen työtä ylipäänsä. Tämä pelko onneksi osoittautui turhaksi. Soittelen (opettelen) myös nykyään säännöllisesi kahta eri instrumenttia, ja sävelten omia kappaleitani kun satun muilta kiireiltä ehtimään. Olen myös jälleen löytänyt kiinnostukseni tekniikkaa ja luonnontieteitä kohtaan. Ja saunominen tuntuu erinomaiselta. Sekä olen aloittanut uuden liikuntaharrastuksen. Nämä kaikki olivat pitkään kadoksissa, en saanut niistä mitään nautintoa.
Olen edelleen saman naisen kanssa kuin aiemminkin, mutta minusta on alkanut tuntumaan, että ehkä hän ei olekaan se oikea minulle. Tunteeni eivät ole enää riittävän vahvoja, eikä minusta tunnu, että haluaisin vielä sitoutua loppuelämäkseni. Olen seurustellut käytännössä "parhaimpien" poikamiesvuosieni ajan, ja siksi minusta myös tuntuu, että haluaisin vielä hiukan hurvitella ja ilakoida naisrintamalla ennenkuin muutun rauhalliseksi koti-isukiksi. Tämä on oikeastaan ainut "suurempi" ratkaisematon asia tällä hetkellä elämässäni. Koska en ole pystynyt tekemään vielä päätöstä parisuhteen lopettamiseksi, niin asia vaivaa minua ajoittain. Tästä huolimatta, tunnen olevani melko tyytyväinen elämääni.
Sitten lupaamani pieni yhteenveto. Reilut kaksi vuotta sitten, kun lopetin ylettömän pornon kuluttamisen, olin todella sekaisin. Ajatusmaailmani oli aivan vinksallaan. Tämän voi jokainen käydä toteamassa itse lukemalla alkupään päivityksiä. Vaikka olin sisäisesti sekaisin, niin ulospäin muille ihmisille näytin kuitenkin melko normaalilta. Ihminen pystyy halutessaan piilottamaan itsestään paljon ja pitämään kulisseja pystyssä. Pornon lopettamisen jälkeen mielentilani olivat pitkään melko synkkiä, masennuin. Masentuneisuutta kesti hiukan vaille kaksi vuotta, ja tänä kesänä tunsin viimein, että nyt alan olemaan hiljalleen henkisesti täysissä voimissani. Pornon lopettaminen siis aiheutti minulle masennuksen ja kovan henkisen stressin. Tämä ilmeni univaikeuksina, ruuansulatusongelmina, masennuksena, ahdistuksena, sydämentykytyksinä, mielialan heittelyinä, ahdistuksena sosiaalisissa tilanteissa jne. Nyt ymmärrän miksi sanotaan, että stressi tuntuu kropassa. Hajosin käytännössä osiin, jonka jälkeen olen hiljalleen saanut koottua itseni uudestaan (toivottavasti entistä ehommaksi). Pahin juttu oli unettomuus/univaikeudet. On todella, siis todella, raskasta kun ei pysty nukahtamaan, vaikka tuntee olevansa aivan loppu ja väsynyt. Lopulta kuitenkin olen huomannut, että pornoaddiktio oli vain yksi osaongelma isommassa pääni sisällä majailleessa ongelmavyyhdissä. Edelleenkin minulla on työstettäviä asioita henkisellä puolella, mutta ne eivät kuulu enää "akuutti" -kategoriaan.
Niin, ja tietenkin pitää vielä mainita, että erektioni on nykyään hyvässä iskussa. Porno aiheutti minulle erektio-ongelmia; olin usein hiukan löysähkö, en kiihottunut kunnolla naisista, tuntuma vehkeessäni oli huono ja minulla oli vaikeuksia laueta. Nykyään kortsun käyttäminen ei aiheuta minulle minkäänlaisia ongelmia vaikka ennen oli lähes mahdotonta tulla kumin kanssa. Itseasiassa olen nykyään jo ehkä hiukan liiankin herkkä, voisin kestää pidempäänkin. Näin on kuitenkin paljon parempi kuin suorituskykyongelmaisena.
Suosittelen pornon, jos ei lopettamista, niin ainakin vähentämistä jokaiselle miehelle. Jos olet henkisesti tasapainoinen yksilö, etkä ole ylilyönteihin taipuvainen persoonallisuus, niin pornon katselu voi olla silloin tällöin varsin hyvä rentoutumiskeino. Jos taas tunnet, että et ole henkisesti oikein kondiksessa, ja että porno paikkaa jotakin puuttuvaa asiaa elämässäsi, niin voisi olla viisainta lopettaa ja aloittaa "elämän täysremontti". Meditointia suosittelen myös kaikille, niin miehille kuin naisille. Hauskaa loppuelämää!
]]>Ei muuta.
]]>Eli tässä sitä kieritään itsesäälissä ja -inhossa. Lapsena oli äiti lohduttamassa, aikuisempana porno ja nykyään ei mitään. Tässä olen koko päivän toistellut zenmäisesti itselleni, että "huonot tuntemukset menevät aikanaan ohi". Vitut mene. Tai ei ainakaan tämän päivän puolella.
En voi paeta tunteitani minnekään, joten ainut mitä voin tehdä on hyväksyä ne ja elää niiden kanssa. Tämä taito minulta on jäänyt oppimatta.
]]>En ole psykologi, mutta yksi määritelmä häpeälle on vastavuoroisuuden puute. Esimerkki omasta elämästäni: olin nuorena äärimmäisen ihastunut erääseen tyttöön ja lopulta uskaltauduin ilmaisemaan tunteeni hänelle. En saanut vastakaikua tunteilleni (vastavuoroisuuden puute). Se sattui helvetisti. Tunsin häpeää, surua, itsesääliä ja itseinhoa. Minusta tuntui, että en ole riittävän hyvä omana itsenäni; tunsin häpeää. Tämäntyyppisiä onnettomia ihastumisia minulle sattui useampia ja aloin pitämään itseäni huonona ja epäkelpona; surkeana ja säälittävänä yksilönä, jossa on jotakin todella pahasti vialla, ja joka joutuu elämään koko elämänsä yksin. Näin todellakin uskoin. Synkimpinä päivinä toivoin etten olisi koskaan syntynytkään. Olin häpeän lävistämä. Nämä tuntemukseni eivät tietenkään olleet totta, mutta sitä en silloin pystynyt tajuamaan. Pahinta hommassa on se, että tästä loputtomasta häpeän noidankehästä on vaikea murtautua ulos. Itsensä häpeäminen ja surkea itseluottamus kun eivät ole kovassa huudossa naisväen keskuudessa. Tämä aiheuttaa lisää jatkuvia epäonnistumisia, jotka jälleen tuottavat lisää häpeää.
Itse pääsin pois tästä kierteestä tavalla, jota en muistele erityisen mielelläni. Olin 19 vuotta kun pääsin pukille ensimmäisen kerran. Olin tavannut kovassa humalatilassa jollakin nuorison juhlapaikalla tytön ja sain hänen numeronsa. Kyseinen daami oli muistaakseni 16 tai 17 vuotta vanha. Sovimme sitten tapaamisen ja ajoin tapaamaan häntä. Saavuttuani paikalle kohtasin varsin karvaan yllätyksen, seuralaiseni oli nimittäin todella ylipainoinen. Tästä huolimatta päätin olla perääntymättä ja päädyimme jonkin metsätien päähän panemaan autoni takapenkille. Vaikka ensimmäinen kertani oli kaikkea muuta kuin ideaali, niin silti sisälläni syttyi palamaan pieni liekki. Tunsin, että tätä on saatava lisää. Onnistumiseni ja siitä syttynyt pillunhimoni ajoi minut pääsemän yli pahimmasta häpeästä ja itsesäälistä. Ajattelin, että jos onnistuin kerran, niin miksen toistakin kertaa. Tietenkään tämä ei ratkaissut henkisiä ongelmiani, mutta se antoi minulle toivoa ja nosti minut ylös pahimmasta kuopasta. Tunsin itseni jotenkuten inhimilliseksi olennoksi.
Häpeä on voimakkain epämiellyttävistä tunteista. Syyllisyyden erottaa häpeästä se, että häpeässä ihminen tuntee olevansa itse huono, paha ja kelpaamaton. Syyllisyys taasen kohdistuu ihmisen tekoon, joka on epäsovelias ja paha, ei ihminen itse. Kroonista ja epätervettä häpeää on vaikea tunnistaa koska ihminen pyrkii piilottamaan sen niin syvälle sieluunsa ettei hän ole edes itse siitä tietoinen. Koko asiaa ei ole hänelle käytännössä edes olemassa; se on sivuutettu ja kätketty täydellisesti.
Miksi epäterve häpeä sitten kätketään niin syvälle ja miksi henkilö ei myönnä sen olemassaoloa edes itselleen? Vastaus kysymykseen tuli jo oikeastaan ylempänä. Häpeässä ihminen tuntee itsensä läpeensä huonoksi ja kelpaamattomaksi esiintyessään omana rehellisenä itsenään; hän ei saa vastakaikua tunteilleen ja haluilleen sosiaalisissa tilanteissa. Tämän toistuessa riittävän usein häpeä ns. kroonistuu. Koska ihminen tulee torjutuksi liian usein hänen egonsa sietokykyyn nähden, hän alkaa kätkeä oikean persoonallisuutensa muilta, koska omana itsenään oleminen on tuottanut aina negatiivisen lopputuloksen. Tällöin ihminen eristää oikean persoonallisuutensa suojamuurien taakse. Oman persoonallisuutensa kätkeminen voi ilmetä monilla tavoilla kuten uhona, ujoutena, puhumattomuutena, eristäytymisenä, mielistelynä jne. Kun prosessi on viety loppuun ja oma todelinen minä on eristetty ja betonoitu pois omasta ja muiden tietoisuudesta, niin pahinta mitä tällaiselle henkilölle voi tapahtua on se, että oma oikea minuus ja persoonallisuus paljastuisi muille. Tämä tuottaisi kaikkien aikojen emähäpeän, joka saattaa johtaa täydelliseen romahdukseen.
Olen tajunnut kärsiväni kuvaamastani häpeäongelmasta. Minulle on vaikea ilmaista omia mielipiteitäni ja ajatuksiani muiden seurasssa, erityisesti jos nämä poikkeavat huomattavasti yleisestä linjasta. Minun on vaikea katsoa ihmisiä silmiin. Minun on vaikea ilmaista tarpeitani. Kun kävelen kadulla niin katson mieluiten alas maahan. En pysty olemaan kovinkaan avoin kenenkään seurassa, sehän tarkottaisi oman itsensä paljastamista. Jopa tässä blogissa anonyymisti kirjoittaessani minun on vaikea kertoa teoistani, tunteistani ja ajatuksistani (vaikka olen kyllä mielestäni kehittynyt tässä). Pelkään sairaalloisesti että minut tuomitaan ja minua kritisoidaan (vaikka kritiikki olisi täysin aiheellistakin). Pyrin miellyttämään muita esiintymällä muuna kuin oikeasti olen. Pelkään, että en kelpaa sellaisena kuin olen.
Tämä kaikki on vaikeuttanut elämääni. Minun on ollut vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja toimia sosiaalisissa tilanteissa. Haluan aina pitää muut vaaksan mitan etäisyydellä itsestäni, myös minulle läheisimmät ihmiset. Uskon häpeän olleen myös merkittävin tekijä porno/seksiaddiktioni synnyssä. Addiktioni on ollut vain seuraus sisäisestä epäterveestä häpeästäni. Kun tajusin ongelmieni perimmäisen syyn muutamia päiviä sitten, niin palaset loksahtivat välittömästi kohdalleen. Tajusin, että häpeä on syy esimerkiksi sosiaaliseen ahdistukseeni. Ennen kuin lopetin pornon, niin en edes tiennyt kärsiväni sosiaalisesta ahdistuksesta. Kun pornon turrututtava vaikutus otettiin pois, niin jouduin kasvotusten ongelmieni kanssa ja tästä johtuen kaikki puutteeni ovat alkaneet hiljalleen valkenemaan minulle. Viimeisimpänä häpeä. Tämän tajuaminen tuntuu helpottavalta. Toisaalta tunnen olevani eksyksissä. En ole aivan varma, että millainen olen oikeasti. Olenhan kieltäytynyt pitkään hyväksymästä itseäni sellaisena kuin olen.
Tämän häpeäasian tajuttuani ymmärsin myös paljon muuta. Ymmärrän nyt paljon paremmin ihmisten käytöstä. Tajusin myös, että Harry Potterissa (kuten myös monissa muissakin hienoissa tarinoissa ja elokuvissa) käsitellään paljon häpeään liittyviä asioita. Esimerkiksi Lordi Voldemortin luomat hirnyrkit kuvaavat häpeää - luodakseen hirnyrkin velhon on tehtävä anteeksiantamaton teko, eli tapettava. Koska teko on anteeksiantamaton, se luo syvän häpeän (tunne, että henkilö on läpeensä huono, paha ja kelpaamaton), joka irroittaa palan tekijän sielusta hirnyrkiksi (häpeävän ihmisen oman minuutensa eristäminen ja piilottaminen).
Lopuksi vielä haluan sanoa, että tässä kirjoituksessa puhun epäterveestä ja kroonisesta häpeästä, en normaalista häpeästä. Normaali häpeä on hyödyllinen tunne, joka auttaa meitä sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa.
Vaikka sanoinkin ylempänä, että pelkään itseeni kohdistuvaa palautetta, niin silti toivon sitä saavani. Minun on opittava elämään.
]]>Addiktioiden taustalla on yleensä eriasteisia henkisiä ongelmia ja epävakauksia. Addiktion ulospäin näkyvä puoli on riippuvuus substanssista (porno, päihteet, uhkapelit..). Tästä onkin sitten helppo tehdä johtopäätelmä, jonka perusteella substanssi on addiktion syy. Useimmiten addiktion taustalla kuitenkin piilee käsittelemättömiä asiota kuten häpeää, henkistä tai fyysistä kaltoinkohtelua tai erilaisia sairauksia, näin esimerkkinä. Addiktoitunut ihminen on jossain määrin kyvytön käsittelemään omia negatiivisia tuntemuksiaan. Addiktiosta irtipääsemisessä vaikeinta onkin lopulta oman itsensä ja omien negatiivisten tuntemuksiensa hyväksyminen. Tästä johtuen addiktoituneella ihmisellä on usein jäänyt olennaisia asioita oppimatta elämästä; negatiivisia tuntemuksia ei ole hyväksytty ja ne on pyritty turruttamaan jollakin substanssilla. Koska addiktoituneen henkilön kyvyt käsitellä omia negatiivisia tuntemuksiaan ja epäonnistumisiaan elämässä ovat rajoitetut, vieroittautumisen jälkeinen aika on erityisen herkkää repsahtamiselle. Addiktiosta toipumisessa vaikeaa on myös se, että vieroittautumisen jälkeen henkilö näkee asiat selkeämmin. Erityisen epämiellyttävää on nähdä omat puutteensa, jotka ovat johtaneet addiktion syntymiseen.
Esimerkiksi itse kärsin lievästä ahdistuksesta sosiaalisissa tilanteissa, ajoittaisista masennustiloista sekä itseluottamusongelmista. Näitä ei ole virallisesti diagnosoitu, sillä en ole käynyt lääkärissä. En ole myöskään menossa, sillä pystyn elämään "vaivojeni" kanssa enkä halua masennuslääkitystä. Näen masennuslääkityksen mahdolliset haitat suurempina kuin hyödyt tilanteessani. Addiktion aikana en ollut tietoinen näistä ongelmistani, sillä turrutin itseäni pornolla ja yksinkertaisesti kieltäydyin näkemästä ja hyväksymästä niitä. Lisäksi minua vainosivat alitajuisesti nuoruuden epäonnistumiset rakkaudessa. Nyttemmin olen hyväksynyt sen, että introvertin luonteeni takia en koskaan tule olemaan sosiaalisten tilanteiden säihkyvä tähti. Tämän lisäksi olen hyväksynyt, että luonteenlaatuni on enemmän melankolinen kuin iloinen ja siksi olen taipuvainen ajoittaiseen alakuloon. Tämä näkyy jopa musiikillisissa mieltymyksissäni; on hyvin harvoja duurivoittoisia biisejä tai sävelmiä, joista pidän.
Pornon ja liiallisen runkkaamisen lopettamista suosittelen kaikille miehille. Erityisesti niille miehille, joilla on ongelmia naissuhteiden hankkimisessa. Pornon katselu ja runkkaaminen on vain pään työntämistä pensaaseen ja ongelman kieltämistä. Taustalla olevat ongelmat, jotka estävät intiimien naissuhteiden muodostamisen, eivät maagisesti poistu pornon avulla. Porno mahdollistaa himojen hetkellisen turruttamisen, mutta katkerat ajatukset ovat ja pysyvät. Tämä aiheuttaa noidankehän. Motivaatio omien heikkouksiensa ja elämänsä parantamiseen on vähäistä, sillä fyysiset himot on jo "tyydytetty" pornon avulla. Jos porno ja masturbointi poistetaan yhtälöstä, ainoaksi mahdollisuudeksi himojen ja läheisyydenkaipuun tyydyttämiseen jää naissuhteiden hankkiminen tai sen hyväksyminen, että elää loppuelämänsä yksin ja ilman seksiä. Kumpikin edellisistä vaihtoehdoista on parempi kuin pornon kyllästämän ja katkeran "puolielämän" eläminen käsijarru päällä. Jos henkilö toteaa, että omat ongelmat ovat niin vakavaa laatua, että ne estävät täysin muiden kuin maksullisten naissuhteiden hankkimisen, niin ainut mahdollisuus tällöin on hyväksyä tilanteensa, ja keskittää voimavaransa elämässä muihin asioihin. Mikään määrä pornoa, itsesääliä ja katkeria sekä naisvihamielisiä ajatuksia eivät muuta tilannetta. On vain yksinkertaisesti hyväksyttävä olevansa ulkona parisuhdemarkkinoilta ja keskityttävä nauttimaan muista elämän osa-alueista. Omaa elämäänsä ei ole missään tapauksessa järkevää hukata itsesäälissä kieriskelyyn ja katkeroitumiseen. Suurimmalla osalla naisettomista miehistä eivät asiat kuitenkaan ole laisinkaan näin huonosti vaan omaa menekkiä naisten keskuudessa on mahdollista parantaa huomattavasti. Pornon ja runkkaamisen lopettaminen ajaa terveen miehen lähes automaattisesti tekemään jotain omille naisettomuuden syilleen.
Liittyen vielä naisettomiin ja kokemattomiin (nuoriin) miehiin, niin minulla on tuntuma, että ongelma on jollain tasolla merkityksellinen länsimaisissa yhteiskunnissa. Asiasta ei vain puhuta. Pitkään jatkuva naisettomuus aiheuttaa miehelle henkisiä ongelmia. Terveen, ulkonäöllisesti normaalin, nuoren miehen tapauksessa yleensä kyse on naistenviettelytaitojen puutteesta, naisen nostamisesta jalustalle, liiallisesta feminiinisyydestä, kiltteydestä sekä itseluottamuksen puutteesta. Minulla on henkilökohtainen näkökulma asiaan, sillä olen itse kärsinyt asiasta. Jos olisin juuri täyttänyt 20 ja voisin kertoa tulevaisuudesta neuvoja itselleni, niin kertoisin seuraavaa:
Suurimmalle osalle miehistä usean viikon tai kuukauden selibaatti ja laukeamattomuus kuulostaa täysin älyttömältä ja absurdilta ajatukselta. Sitä se oli myös minulle puolitoista vuotta sitten. On kuitenkin ollut mielenkiintoista huomata, että jatkuva runkkaaminen oli kuin bensan heittämistä liekkehin; jokainen porno/runkkukerta tuntui vain lisäävän himoa ja turhautumista. Ensimmäiset viikot olivat vaikeimpia. Ajan kanssa himot kuitenkin helpottavat ja niitä oppii kontrolloimaan. Olennaisinta on olotilojensa, tässä tapauksessa himojensa, hyväksyminen. On vain hyväksyttävä, että ajoittain panettaa ihan helvetisti ja että himoilleen ei ole pakollista tehdä yhtään mitään (runkata).
Toinen asia, jota suosittelen kaikille on meditointi. Se kasvattaa henkisesti. Paljon. Ilman meditoinnin aloittamista en varmaankaan koskaan olisi ollut halukas lyömään pistettä pornoaddiktiolleni.
]]>Minusta on hieman pelottavaa (ja myös mielenkiintoista) kuinka vahvasti tiedostamaton mieli vaikuttaa käytökseemme. Himon tapauksessa asia on selkeästi havaittavissa. Himo on alkukantaista ja brutaalia, täysin riippumatonta tietoisesta mielestä. Sen kontrollointi vaatii tahdonlujuutta ja rutinoitumista. Vahvinkin mieli on altis himolle, se on aina läsnä. Tiedostamaton mieli vaikuttaa meihin ja käytökseemme - emme vain tiedosta sitä. Se on luonnon meihin koodaama selviytymismekanismi, jonka muuttaminen on vaikeaa tai mahdotonta.
]]>
]]>
Ideaalitilanteena näen, että ihmisen on kyettävä olemaan onnellinen riippumatta ulkoisista olosuhteista ja tekijöistä. Tietenkin olettaen, että tietyt perustarpeet (riittävä ravinto, lämmin nukkumapaikka jne.) on tyydytetty Tällöin ulkoiset tekijät eivät määrittele henkilön onnellisuutta. Kun yksilön onnellisuus on riippuvainen ulkoisista tekijöistä, elämä muuttuu epätasapainoiseksi. Saatat olla onnellinen tänään, mutta et huomenna, sillä ulkopuoliset asiat määrittelevät lopulta onnellisuutesi. Voidaan kysyä, että voiko kyseistä tilannetta edes kutsua oikeaksi ja todelliseksi onnellisuudeksi?
Ihminen on taipuvainen "sitten kun" -ajatteluun. "Sitten kun voitan lotossa, olen onnellinen", "sitten kun saan unelmieni työpaikan, olen onnellinen", "sitten kun saan seuraavan iPhonen", ja niin edelleen. Kuitenkin aina lopulta haluamansa asian saavutettuaan ihminen kyllästyy ja ryhtyy tavoittelemaan seuraavaa asiaa. Tällöin hän viettää suuren osan ajastaan onnettomana, vain jatkuvasti tavoitellen seuraavaa etappia, jonka jälkeen hän viimein kuvittelee olevansa onnellinen. Valitettavasti maalitolpat siirtyvät jatkuvasti, ja onnellisuus näyttää karkaavan aina seuraavan tavoitellun asian taakse. Lopputulosksena ihminen ei ole koskaan pysyvästi onnellinen ja tyytyväinen.
Itse olen viimeaikoina sortunut "sitten kun" -ajatteluun liittyen työpaikan hankintaan. Olen nimittäin etsinyt vakituista työpaikkaa ja olen usein huomannut ajattelevani, että "sitten kun minulla on työpaikka, olen tyytyväinen, koska saan säännöllisesti palkkaa ja tehdä kiinnostavaa ja hyödyllistä työtä". Totuus on kuitenkin se, että uuden työpaikan ja säännöllisen palkan hohto katoaa, ja alan haikailemaan, että olisipa minulla enemmän vapaa-aikaa (kuten juuri nyt minulla on).
Edellisessä postauksessani pohdin oman elämäni päämäärää ja tarkoitusta, sekä valittelin, etten tiedä mitä ne ovat. Tätä kirjoittaessa aloin pohtimaan, että ehkä elämäni päämäärä onkin vain pyrkiä olemaan onnellinen. Olemaan onnellinen riippumatta ulkoisista tekijöistä. Olemaan kesto-onnellinen. Ehkä minun pitää tutkia onnellisuuden olemusta ja käsitettä hieman syvällisemmin. Aikojen saatossa asiaa ovat varmasti pohtineet minua huomattavasti sivistyneemmät ja älykkäämmät henkilöt.
]]>Olen alkanut lähiaikoina pohtimaan elämäni suuntaa ja sitä, että mihin loppuelämäni käyttäisin. Kaikille meille on varattu rajallinen määrä elämää käytettäväksi. Onneksi kuitenkin minulla sitä on enemmän edesssä kuin takana (olettaen että mitään traagista ei tapahdu). Keskimääräinen suomalaisen miehen elinajanodote on 77,5 vuotta, joten pikaisen laskutoimituksen tuloksena minulla on elämää varastossa noin 40 vuotta. Toki on mahdollista, että elän huomattavasti vanhemmaksi tai että kuolen huomenna. Valitettavasti en osaa ennustaa tulevaisuutta, joten toistaiseksi aion elää harhaluulossa, että kuolen tasan 77,5 vuotiaana. Tulevaisuuttani aion siis pohtia tältä pohjalta. Siis_aion_pohtia. Todellisuudessahan minulla ei ole tällä hetkellä harmainta aavistustakaan mihin elämäni käyttäisin.
Suomalainen keskivertoihminen etenee läpi elämänsä noudattaen seuraavaa kaavaa:
Kaavassa voi esiintyä variaatitota; joitain kohtia voi puuttua tai jotkin kohdat saattavat vaihtaa paikkaa. Kohdat 1 ja 8 kuitenkin ovat varmoja ja pysyviä. Itse olen edennyt elämän kaavassa kohtaan 4. Monet kaverini ovat ehtineet etenemään elämässään jo kohtaan 5 ja 6. Itse olen paljon hidasliikkeisempi enkä halua tällä hetkellä avioiliittoa, lapsia enkä omakotitaloa. Koenkin kärsiväni jonkinlaisesta ikäkriisistä. Nuoruus, opiskelu- ja biletysvuodet ovat vääjäämättä takanapäin ja näenkin tällä hetkellä tulevaisuuteni harmaana ja tylsänä. En näe, että elämällä olisi tulevaisuudessa mitään yhtä hauskaa ja mielenkiintoista tarjottavaa kuin kuluneet opiskeluvuodet kaikkine oheishuvituksineen ovat olleet. Minusta tuntuu, että minulta puuttu elämästä päämäärä sillä tällä hetkellä en aio siirtyä kohtaan 5. Vaikka tämä "mitä teen elämälläni" -asia nyt vaivaakin, niin uskon silti, että se ratkeaa ajan kanssa.
]]>Tuli lueskeltua vanhempia postauksiani ja kyllä pitää sanoa, että melko sekaisin olen välilä ollut. Pornon katselun ja pakkomielteisen runkkaamisen lopettaminen on ollut melko kova pala. Pornosta olen pysynyt edelleen erossa, mutta silloin tällöin olen vedellyt lapaseen. Runkkaamisen jälkeen olo on jotenkin ontto ja tyhjä, en saa siitä enää kiksejä kuten ennen. Koko homma tuntuu hyödyttömältä hetken mielihyvän perässä juoksemiselta. Ehkä lopetan myös sen.
Olotilat tuntuvat menevän hiljalleen parempaan. Välillä menee lujaa, jonka jälkeen taas mennään alaspäin. Mielialan heilahtelut eivät kuitenkaan ole enää yhtä rajuja kuin esim puoli vuotta sitten; olen huomattavasti tasalaatuisempi henkisesti. Tämä viikko on ollut taas jokseenkin apaattinen. En ole ollut masentunut tai alakuloinen - on vain tuntunut että on ikuinen maanantai. On tuntunut tylsältä ja ei kiinnosta. Ehkä elän jotakin teini-ikä nro kakkosta.
]]>