Nyt on krapula, vitullinen krapula. Kaiken lisäksi tänään oli vielä töitä. Saatana. Työnteosta ei tullut mitään, tuijottelin lähinnä seinää ja vapisin. Krapula on mielenkiintoinen olotila, se palauttaa eilen niin kaikkivoipaisen ja mahtavan miehen maanpinnalle seuraavan päivänä. Yleensä tälläinen retkahdus tapahtuu jostain syystä kesällä kun on kulunut taas vuosi aikaa ja muistot ovat hälventyneet. Nimittäin muistot siitä, että miltä tuntuu olla töissä darrassa. Noh, nyt muistia on taas virkistetty vuoedeksi eteenpäin.

Kuluneet kolme päivää ovat sujuneet kohtuullisen hyvin lukuunottamatta tämän päivän krapulointia. Eilen oli hieno ilma ja hyvä fiilis (oli hyvä fiilis jo ennen alkoholin nauttimista). Edellispäivänä aivoni hieman kiukuttelivat minulle. Teki lievästi mieli pillua, joka johti tarpeettomaan masenteluun, tämä kesti vain onneksi muutaman tunnin ja illalla olin fine. Eilen lounaalla tapahtui myös mielenkiintoinen juttu. Eräs tyttö, jota olen silloin tällöin öögaillut ruokalassa (herkullinen nainen), tuli istumaan minua seuraavaan pöytään ja selvästi vilkasi minua sivusilmällä muutaman kerran. Oma reaktioni oli mielenkiintoinen; minulla alkoi seisomaan. Muistan tällaista tapahtuneen ehkä viimeksi kun olin 15. Tunne oli erittäin kutkuttava. Olenkohan pikkuhiljaa saamassa himoni takaisin? Vieläkään en kyllä tunne, että olisin täysimittaisesti seksuaalisesti toimintakykyinen.

Mahtaakohan elämä olla pikkuhiljaa voittamassa. Ensimmäiset 50 päivää lopettamisesta ovat olleet helvetillisiä. Olen ollut käsittämättömän väsynyt, voimaton ja masentunut. Edes tänään krapulan pahimmassa vaiheessa en ole kokenut niin paskoja fyysisiä ja henkisiä tuntemuksia kuin lopettamisen jälkeen monena päivänä täysin ilman krapulaa.

Btw. jostain syystä kohmelossa aina panettaa enemmän kuin yleensä, niin myös tänään. Se aiheuttaa HAASTEITA, varsinkin nyt, kun en runkkaa lainkaan. Runkkaaminen ilman pornoa on vitun tylsää ja pelkään myös, että jos nyt alan hitsaamaan hanskaan säännöllisesti, niin se saattaa ajaa minut pikkuhiljaa takaisin pornon pariin. Joten, en runkkaa ainakaan toistaiseksi. Tulevaisuudessa saatan käyttää sitä silloin tällöin pahimpien höyryjen päästämiskeinona. Nyt kun minulla on jo hieman perspektiiviä elämästä ilman jatkuvaa pornon kulutusta, niin jatkuva itsensä veivaaminen näytön luona tuntuu jopa hieman säälittävältä.. Nykyiset, menneet ja tulevat mahtimiehet tuskin ovat käyttäneet vapaa-aikaansa jatkuvaan runkkaamiseen. Mahtimiehillä tarkoitan merkittäviä tekoja tehneitä ihmisiä (tiedemiehet, jotkut poliitikot, ajattelijat yms.). Minun on vaikea kuvitella, että esimerkiksi Thomas Alva Edison olisi käyttänyt aikaansa pornon katseluun ja runkkaamiseen (jos sitä olisi silloin ollut saataviilla tässä mitassa). Tällöin olisi jäänyt hehkulamppu keksimättä hänen osaltaan.