Iltaa.

Taas on viisi päivää vierähtänyt. Mielialani on ollut melko stabiili ja muutenkin olo ok. Viikonloppuna tuli tosin kaadettua viinaksia, eli alkohmahooleja, suuhun laittoman suuret määrät. Eräs vanha ja arvovaltainen kuoma tuli luokseni kyläilemään ja näin riehaannuimme ilakoimaan kuin variksenpojat kevään ensilennoilla. Tästähän luonnollisesti seuraa krapula. Nimittäin kahden päivän krapula. Sellainen oikein iso ja massiivinen pelkotiloineen ja tykyttävine pumppuineen. Kolmantena päivänäkin vielä miettii pääkopassaan, että ei sitä tässä ihan vielä olla entisensä. Lopulta kuitenkin muistinmenetykset, kolhut ja kuihtunut pankkitilin saldo vaipuvat unholaan ja ihmispoloinen on jälleen sinut itsensä kanssa. Tässä kohtaa ihmisellä on valittavana kaksi polkua, joko vetää samanlainen kooma uudestaan, tai sitten viisastuneena, vanhentuneena ja väsähtäneenä todeta, että olkoon se nuorempien ja iskukykyisempien hommia.

Antauduin kädelleni sunnuntaina krapulapanetuksen kourissa, ajoin nahkahissillä kuudenteen kerrokseen yhteensä kolme kertaa. En kajonnut kuitenkaan aikuisviihteeseen. Krapulapanetus on epäinhimillinen olotila. Maanantainakin jouduin vielä krapulapanetuksen uhriksi ja jouduin runkkaamaan kahdesti, tälläkään kertaa en kuitenkaan kajonnut pornograafisiin itsesaastutusmateriaaleihin.

Tänään tiistaina, tuona armollisena maantain jälkeisenä päivänä, olen ollut jälleen libidoton. Viime viikko meni myös lähes ilman minkäänlaisia haluja. Projektin alussa konehuoneeni oli myöskin täysin kuollut kolmen viikon ajan. Kuinkahan kauan tämäkin taas kestää? Tietyllä tapaa tämä on kuitenkin olotilana varsin helppo; en ole halujen vietävänä ja pystyn keskittymään paremmin muihin asioihin. Mahtaakoha eunukeista tuntua tältä...