Päivää taas pienen tauon jälkeen. Olen hengissä edelleen, enkä myöskään ole sotkeutunut aikuisviihteeseen tahi muihin kohtuuttomiin nautintoihin.

Libidoni on kuluneen ajanjakson aikana kasvanut selvästi. Jopa naisten polkupyörien katseleminen herättää seksuaalissävytteisiä mielikuvia pääkopassani. Olen nähnyt useana yönä eroottisia unia ja yö-/aamuerektiot ovat hieman voimistuneet. Ajatukset pyörivät häiritsevän paljon naisten ympärillä, olo on kuin teini-ikäisellä.

Yöunet ovat olleet edelleen vaihtelevia. Välillä parempaa ja välillä huonompaa. Kaksi edellistä yötä ovat jälleen kuuluneet jälkimmäiseen kategoriaan; heräilemistä useasti ja uni on levotonta.

Salille tekisi mieli, koska ylimääräistä seksuaalista energiaa pitäisi päästä purkamaan johonki jo järjissä säilymisen takia. Valitettavasti sitä en vielä raaski tehdä, sillä nukkuminen yöaikaan on edelleen ajoittain huonohkoa. Huonot yöunet johtavat puutteelliseen palautumiseen, joka taas johtaa entistä huonompiin yöuniin, joka taasen johtaa zombie-olotilaan. Tästä syystä ajattelin toistaiseksi pidättäytyä kovatehoisesta liikunnasta.

Vaikka saan erektion jo lähestulkoon Elloksen alusvaatekuvastoa selatessa, niin kaikesta huolimatta on mukavaa, että halut ovat alkaneet palautumaan. Reilut kaksi kuukautta kestänyt "flatline" sai minut epäilemään omaa miehisyyttäni lukemattomia kertoja. On mielenkiintoista nähdä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.