Laskuri on kääntynyt uudelle sataisuuslukemalle. En kokenut suurta valaistumista päivän vaihtuessa 199:stä 200:ksi. 

Näin viime yönä unta siitä että katselin pornoa. Kun olin unessani ehtinyt jo katselemaan pari videota, niin yhtäkkiä muistin, että en katso enää pornoa, tunsin syvää pettymystä itseeni. Menin pilaamaan hienon putkeni. Onneksi se oli vain unta. Ps. muistaakseni unessani olin Redtubessa.

Unesta päätellen vanhat tavat istuvat tiukassa. Toinen esimerkki tiukassa istuvista tavoista on se, että yhtenä päivänä tällä viikolla päädyin netissä surffaillessani jonkin linkin kautta kuvaan, jossa tyttö istuu portailla reidet levällään tavara näkyvillä, ja kyseinen kuva on kuin palanut verkkokalvoilleni. Pystyn vielä nytkin usean päivän jälkeen näkemään kuvan tarkasti mielessäni, ja se kummittelee siellä edelleen. En ota tästä kuitenkaan mitään stressiä, sillä on täysin mahdotonta estyä nykyaikana näkemästä alastomuutta. Joudun vain hyväksymään, että aivoni ovat erityisen ahntaat edelleen pornograafista materiaalia kohtaan.