Ei nukuta taaskaan. Entisestään sekaisin oleva unirytmi meni vielä enemmän sekaisin perjantain ryyppäämisen takia. Vieläkin suussa maistuu krapula.. Muisti lähti tietenkin. Vaikka en muistakaan loppuillan tapahtumia kovin hyvin, niin minulla on olo, että kykenin pysymään ainakin naikkosista erossa. Ainakaan vaatteet eivät haisseet naiselle aamulla (tai siis kuuden aikaan illlalla jolloin heräsin).

Olen ajoittain pohtinut miesten ja naisten välisen kanssakäymisen dynamiikkaa. Kovin hedelmällisiä eivät pohdintani yleensä ole olleet. Välillä kuitenkin päässäni tapahtuu myös jotakin etäisestä järkeväksi luokiteltavaa (vahva huom. VÄLILLÄ). Olen lähiaikoina pohdiskellut ns. kiltin miehen syndroomaa. Eli tarkoitan ovimattomiestä, joka ei kunnioita itseään, jota muut eivät kunnioita, joka ei pysty itsenäisiin päätöksiin, on kiinnostunut liikaa muiden mielipiteistä jne. Tiedätte varmaan. Kaikissa meissä on tietenkin jonkin verran näitä piirteitä, mutta liiallisuuksiin mentäessä voidaan puhua "taudista". Tämän 241 päivää kestäneen projektini kuluessa olen myöskin huomannut itsessäni ajoittain näitä ominaisuuksia, enkä ole aina pitänyt havainnoistani.

Joka tapauksessa, kiltin miehen syndrooman pohdiskelu johti minut taas toiseen asiaan, kuten ajatuksilla usein on tapana. Olin kuuntelemassa Spotifystä jotakin musiikkikappaletta ja levyn kannessa oli, mitäs muutakaan, kuin vähäpukeisia naisia. Mietin syytä kuumeisesti, että miksi? Kyse on musiikkikappaleesta, taideteoksesta ja tekijänsä luovuuden tuotoksesta. Kuka helvetti haluaa laittaa kovalla työllä (toivottavasti) luomansa musiikillisen taideteoksen levynkanteen kuvia naisten perseistä bikineissä? MIKSI? Nii-in miksi? No tietenkin siksi, koska kysyntä ja tarjonta, seksi myy jadajadaja. Miksi se sitten myy? No siksi, koska on kysyntää. Ja tämä kysyntä tulee tietenkin pääosin miessukupuolelta. Taas tyhjähkössä pääkopassani mieleni epärationaaliset ja ajoittain ruosteiset rattaat raksuttivat. Hetken päästä tämä orgaaninen "supertietokoneeni" sylkäisi vastauksen ulos: "Miehet ovat kollektiivisesti tuhkamunia". 

Mitä tämä kryptinen ajatuksieni virta taasen sitten tarkoittaakaan normaalien ja täysjärkisten ihmisten kielellä? Sitä, että miehet nostavat kauniita naisia jalustalle. Nainen on jotakin erikoista, maagista ja mystistä. Jotakin niin hyvää ja harvinaista, että jopa keskinkertainen tahi paska musiikkikappale saadaan trimmattua pykälän verran parempaan kondikseen laittamalla levynkanteen kuvia perseistä. Kysyn vaan, että olemmeko me miehet todella näin vähämielisiä ja helposti vietävissä? Missä on kaikki itsekunnioitus, arvokkuus ja vanha kunnollinen itsehillintä? Ei missään, markkinamiehet sen tietävät. Vähäpukeiset naiset myyvät, oli kyseessä sitten hiekka Saharaan tai tennismailat kädettömille. Tai paska musiikki. Kuuroille.

Naisten jalustallenostamisilmiöstä voi jokainen tehdä myös omakohtaista empiiristä tutkimustaan sosiaalisessa mediassa. Jokaiselta meiltä, jopa rumimmaltakin, löytyy varmasti yksi kaunis naispuolinen kaveri kontakteista. Seuratkaapa esimerkiksi Instragrammissa tykkäyksien määriä. Keskinkertainen kuva, jossa ei ole mitään muuta sisältöä kuin huomionkipeä kaunis nainen, saa helposti useita satoja tykkäyksiä täysin tuntemattomilta ihmisiltä, tietenkin pääosin miehiltä. Pieni toivonkipinä päässään hännystelijät painavat sydäntä samalla unelmoidessaan: "Jos edes kerran pääsisi".

Naisten nostaminen jalustalle ei tee hyvää. Tämä osoittaa ensinnäkin sen, että henkilö tuntee olevansa alempiarvoinen. Se osoittaa myös itsekontrollin puutetta. Itse en halua olla mies, jonka päätöksiin ja valintoihin pystytään vaikuttamaan pelkästään kuvilla vähäpukeisista naisista. Minä näin levynkannessa vain perseitä, ruumiinosia. 241 päivää sitten olisin todennäköisesti fantasioinut mielessäni kuinka panen kaikkia kuvan naisia kyseisen kappaleen soidessa taustalla. En kuitenkaan tehnyt enää niin. Sen sijaan minua ärsytti. Minulle tuli päähäni mielikuva miehistä halujensa vankeina ympäriinsä juoksentelevana ajokoiralaumana, joka nai kaikkea aina traktorin etupyörästä lypsykoneeseen.

Epäselväksi teille varmaan vielä jäi, että miten kiltin miehen syndrooma ja yllä oleva asia liittyvät toisiinsa? Ei se mitään, niin jäi minullekkin. Mistä näistä ihmisen aivoituksista kukaan ottaa selvän. Pääasia on, että taas on jotain horistu tänne.