Terve taas. Olotilat ovat tällä hetkellä menossa parempaan suuntaan. Tämä on tietysti helposti pääteltävissä harventuneesta päivitystahdista; ei ole mitään valitettavaa, joten päivitykset ovat harventuneet. Kunhan ajatukseni ovat selkiytyneet aion kirjoittaa hieman pidemmän kertomuksen matkastani. En lupaa mitään ajankohtaa tälle, vaan teen sen sitten kun tunnen itseni jälleen täysivaltaiseksi ja veronmaksukykyiseksi kansalaiseksi (epäilen kyllä koskaan saavuttavani tätä olotilaa). Joka tapauksessa, kirjoitan sen sittten kun olen vähemmän sekaisin kuin nyt ;)

Kuluneiden päivien aikana minua ei ole masentanut kuin ohimenevästi ja lievästi, yöunet ovat pikkiriikkisen parempia ja motivaationi elämää ja asioita kohtaan tuntuu palautuvan. Olen aloittanut taas jäissä olleen saliharrastukseni, katsotaan jos tällä yrittämällä en ajaisi itseäni umpikujaan. Edellisellä kerralla kun aloitin salitreenit, en palautunut riittävästi huonoista yöunista johtuen. Nyt kun nukun paremmin kuin tuolloin, toivon että palautumiskykyni riittäisi selviämään muutamasta punttitreenistä viikossa. 

Meditointia olen tehnyt edelleen päivittäin. Yritän meditoida joka päivä ainakin 20 minuuttia. Vietävän vaikeaa, mutta kehittävää hommaa. Jokainen meditointikerta on hyvin yksilöllinen; joskus menen helposti syvään "transsitilaan", toisinaan taas joudun kamppailemaan, että pystyn istumaan paikoillani edes vartin, välillä hiffaan jotakin pientä elämästä, välillä en huomaa minkäänlaista vaikutusta. Eniten kuitenkin pidän meditoinnin hermojani rauhoittavasta vaikutuksesta. Hermostoni on niinsanotusti ylivireistä ja erittäin helposti reagoivaa mallia, joten pieni jarru on paikallaan.