Minun on viimein kirjoitettava tänne asiasta, joka vaivaa minua suunnattomasti. Olen nimittäin esittänyt parempaa tyyppiä kuin todellisuudessa olen. Eikö ole aika käsittämätöntä, että yritän esittää jopa anonyymina parempaa ihmistä kuin oikeasti olen? Tämä kertoo siitä, että en ole myöntänyt asiaa kunnolla edes itselleni. Ja kertoo myös siitä, että yritän hakea hyväksyntää jopa täysin tuntemattomilta blogin lukijoilta. Tunnen häpeää. En elä omien standardieni mukaan. Tämän kertominen tuntuu vaikealta. 

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo kuukausia sitten, mutta en ole pystynyt. Asia on nimittäin niin, että minulla on tyttöystävä, ja on koko tämän blogin kirjoittamisen ajan ollut. Olen yrittänyt kierrellä asiaa ja olla kirjoittamatta siitä tänne. Olen ollut vieraiden naisten kanssa sängyssä, useasti. Eli olen pettänyt. Himoitsen muita naisia. Jokainen mies tottakai himoitsee muita naisia pitkässä parisuhteessa (ja naisetkin varmasti muita miehiä). On vain eri asia, että lähteekö oikeasti toteuttamaan näitä asioita käytännössä.

En voi elää tällä tavalla loppumattomasti. Näyttää siltä että suhteen lopettaminen on vääjäämättä edessä, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, että minun on hyvin vaikea pysyä erossa toisista naisista (kuten edellisestä postauksesta voi päätellä). Tiedän, että myös tyttöystäväni on joskus käynyt vieraissa. En voi syyttää häntä tästä, sillä itse olen käyttäytynyt asiassa paljon pahemmin. Emme ole puhuneet asiasta, mutta kun tuntee toisen pitkään, niin jotenkin vain tietää asioita sanomattakin.

Miksi sitten olen ajautunut vieraan lihan himoihin? Vaikea myöntää, mutta päällimmäinen syy taitaa olla se, että tunteeni tyttöystävääni kohtaan ovat hiipuneet. Muutenhan vieraissa juokseminen aiheuttaisi suunnattomia omantunnon tuskia. Roikkuminen suhteessa, joka ei enää tunnu oikealta, osoittaa itsekunnioituksen ja toisen ihmisen kunnioituksen puutetta. Hukkaan tällä hetkellä molempien aikaa. Tunnen pelkoa kun mietin sitä, että minun pitää lopettaa nykyinen parisuhteeni. Hyppy tuntemattomaan pelottaa. Alitajuisesti miettii, että mitä jos en enää koskaan löydäkkään ketään jne. Tällä hetkellä toimin väärin. Pelaan kaksilla korteilla. Tämä on pidemmän päälle todella raskasta, sillä toimin omia arvojani vastaan. Niitä arvoja, joita joskus pidin oikeina ja tavoiteltavina.

Olen miettinyt omia motiivejani. Pornoaddiktioni ja nyt viimeisen vuoden sisällä tapahtunut vieraissa juokseminen liittyvät hyväksynnän hakemiseen. Olin teininä kaksi kertaa todella ihastunut ja molemmilla kerroilla sain pakit. Tämän takia aloin kuvittelemaan, että minussa olisi jotakin perustavanlaatuista vikaa. Eli sain melko kovia kolhuja itseluottamukseeni. Huono itseluottamukseni taas johti siihen, että menestykseni tyttöjen kanssa oli olematonta ikävuosina 15-20. Huono menestys taas ruokkii huonoa menestystä. Noidankehä oli valmis. Kun sitten parikymppisenä sain kasattua surkeaa itseluottamustani, niin aloin pääsemään säännöllisemmin lähikontaktiin naisten kanssa. Aloin tällöin mittaamaan omaa arvoani sillä, että kuinka monen naisen kanssa pääsen sänkyyn. Eli tunnen itseni hyväksytyksi silloin, kun pääsen panemaan (mieluiten uutta naista). Itseluottamuksen rakentaminen tällaiselle perustalle ei ole kovin tervettä. Kyseisenlainen elämäntyyli on myös kuluttavaa, sillä uusien naisien iskeminen vie aikaa ja resursseja (rikkaat, komeat ja kuuluisat ovat oma lukunsa).

Esimerkiksi nyt, kun en ole reiluun viikkoon harrastanut seksiä, tunnen epätoivoa ja riittämättömyyttä. Tämä kaikki vain siksi, että en ole päässyt panemaan. Tottakai puutteessa eläminen vituttaa jokaista, mutta minun tapauksessani on kyse puhtaasti hyväksynnän hakemisesta. Jos taivaasta tippuisi eteeni juuri nyt himokas ja alaston nainen ja harrastaisimme seksiä, niin en olisi enää allapäin. Tuntisin itseni taas hyväksytyksi ja eheäksi. Eli motivaationi naisten kaatamiseen ei pohjaudu puhtaasti himoon ja panetukseen, vaan edellä kuvailemaani asiaan.

Tämän asian kertominen tuntui vaikealta. Tämän blogin lukijoiden lisäksi vieraissa käymisestäni tietää vain yksi hyvä ystäväni. Epäilen kyllä, että myös tyttöystäväni aavistaa jotakin..