Lueskelin vanhoja kirjoituksiani, en olisi millään halunnut, sillä jostain syystä minua hävettää lukea niitä. Mitään hävettävää siinä ei kuuluisi olla, sillä ne kuvaavat vain sen hetkisiä tuntemuksiani ja ajatuksiani. Kuitenkin, on mielenkiintoista huomata kuinka sokea sitä on ollut itselleen ja henkiselle tilalleen. Esimerkiksi pornon lopettamisen jälkeen olin vuoden enemmän ja vähemmän masentunut. En kuitenkaan tajunnut tätä sillä hetkellä vaikka nyt näen asian aivan selvästi. Mitäköhän ajattelen tästä postauksesta vuoden päästä? En tiedä. Mutta joka tapauksessa ainakin olen ilmeisesti päässyt eteenpäin henkisten ongelmieni ratkaisussa kun vertaan nykyistä itseäni vuoden takaiseen. Minusta tuntuu, että mieleni on kuin sipuli. Hiljalleen kerros kerrokselta pääsen syvemmälle ja näen asiat kirkkaammin. Nyt epäilen päässeeni sipulin ytimeen ja ymmärtäväni mikä ongelmieni juurisyy on: epäterve häpeä, englanniksi toxic shame.

En ole psykologi, mutta yksi määritelmä häpeälle on vastavuoroisuuden puute. Esimerkki omasta elämästäni: olin nuorena äärimmäisen ihastunut erääseen tyttöön ja lopulta uskaltauduin ilmaisemaan tunteeni hänelle. En saanut vastakaikua tunteilleni (vastavuoroisuuden puute). Se sattui helvetisti. Tunsin häpeää, surua, itsesääliä ja itseinhoa. Minusta tuntui, että en ole riittävän hyvä omana itsenäni; tunsin häpeää. Tämäntyyppisiä onnettomia ihastumisia minulle sattui useampia ja aloin pitämään itseäni huonona ja epäkelpona; surkeana ja säälittävänä yksilönä, jossa on jotakin todella pahasti vialla, ja joka joutuu elämään koko elämänsä yksin. Näin todellakin uskoin. Synkimpinä päivinä toivoin etten olisi koskaan syntynytkään. Olin häpeän lävistämä. Nämä tuntemukseni eivät tietenkään olleet totta, mutta sitä en silloin pystynyt tajuamaan. Pahinta hommassa on se, että tästä loputtomasta häpeän noidankehästä on vaikea murtautua ulos. Itsensä häpeäminen ja surkea itseluottamus kun eivät ole kovassa huudossa naisväen keskuudessa. Tämä aiheuttaa lisää jatkuvia epäonnistumisia, jotka jälleen tuottavat lisää häpeää.

Itse pääsin pois tästä kierteestä tavalla, jota en muistele erityisen mielelläni. Olin 19 vuotta kun pääsin pukille ensimmäisen kerran. Olin tavannut kovassa humalatilassa jollakin nuorison juhlapaikalla tytön ja sain hänen numeronsa. Kyseinen daami oli muistaakseni 16 tai 17 vuotta vanha. Sovimme sitten tapaamisen ja ajoin tapaamaan häntä. Saavuttuani paikalle kohtasin varsin karvaan yllätyksen, seuralaiseni oli nimittäin todella ylipainoinen. Tästä huolimatta päätin olla perääntymättä ja päädyimme jonkin metsätien päähän panemaan autoni takapenkille. Vaikka ensimmäinen kertani oli kaikkea muuta kuin ideaali, niin silti sisälläni syttyi palamaan pieni liekki. Tunsin, että tätä on saatava lisää. Onnistumiseni ja siitä syttynyt pillunhimoni ajoi minut pääsemän yli pahimmasta häpeästä ja itsesäälistä. Ajattelin, että jos onnistuin kerran, niin miksen toistakin kertaa. Tietenkään tämä ei ratkaissut henkisiä ongelmiani, mutta se antoi minulle toivoa ja nosti minut ylös pahimmasta kuopasta. Tunsin itseni jotenkuten inhimilliseksi olennoksi.

Häpeä on voimakkain epämiellyttävistä tunteista. Syyllisyyden erottaa häpeästä se, että häpeässä ihminen tuntee olevansa itse huono, paha ja kelpaamaton. Syyllisyys taasen kohdistuu ihmisen tekoon, joka on epäsovelias ja paha, ei ihminen itse. Kroonista ja epätervettä häpeää on vaikea tunnistaa koska ihminen pyrkii piilottamaan sen niin syvälle sieluunsa ettei hän ole edes itse siitä tietoinen. Koko asiaa ei ole hänelle käytännössä edes olemassa; se on sivuutettu ja kätketty täydellisesti.

Miksi epäterve häpeä sitten kätketään niin syvälle ja miksi henkilö ei myönnä sen olemassaoloa edes itselleen? Vastaus kysymykseen tuli jo oikeastaan ylempänä. Häpeässä ihminen tuntee itsensä läpeensä huonoksi ja kelpaamattomaksi esiintyessään omana rehellisenä itsenään; hän ei saa vastakaikua tunteilleen ja haluilleen sosiaalisissa tilanteissa. Tämän toistuessa riittävän usein häpeä ns. kroonistuu. Koska ihminen tulee torjutuksi liian usein hänen egonsa sietokykyyn nähden, hän alkaa kätkeä oikean persoonallisuutensa muilta, koska omana itsenään oleminen on tuottanut aina negatiivisen lopputuloksen. Tällöin ihminen eristää oikean persoonallisuutensa suojamuurien taakse. Oman persoonallisuutensa kätkeminen voi ilmetä monilla tavoilla kuten uhona, ujoutena, puhumattomuutena, eristäytymisenä, mielistelynä jne. Kun prosessi on viety loppuun ja oma todelinen minä on eristetty ja betonoitu pois omasta ja muiden tietoisuudesta, niin pahinta mitä tällaiselle henkilölle voi tapahtua on se, että oma oikea minuus ja persoonallisuus  paljastuisi muille. Tämä tuottaisi kaikkien aikojen emähäpeän, joka saattaa johtaa täydelliseen romahdukseen.

Olen tajunnut kärsiväni kuvaamastani häpeäongelmasta. Minulle on vaikea ilmaista omia mielipiteitäni ja ajatuksiani muiden seurasssa, erityisesti jos nämä poikkeavat huomattavasti yleisestä linjasta. Minun on vaikea katsoa ihmisiä silmiin. Minun on vaikea ilmaista tarpeitani. Kun kävelen kadulla niin katson mieluiten alas maahan. En pysty olemaan kovinkaan avoin kenenkään seurassa, sehän tarkottaisi oman itsensä paljastamista. Jopa tässä blogissa anonyymisti kirjoittaessani minun on vaikea kertoa teoistani, tunteistani ja ajatuksistani (vaikka olen kyllä mielestäni kehittynyt tässä). Pelkään sairaalloisesti että minut tuomitaan ja minua kritisoidaan (vaikka kritiikki olisi täysin aiheellistakin). Pyrin miellyttämään muita esiintymällä muuna kuin oikeasti olen. Pelkään, että en kelpaa sellaisena kuin olen.

Tämä kaikki on vaikeuttanut elämääni. Minun on ollut vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja toimia sosiaalisissa tilanteissa. Haluan aina pitää muut vaaksan mitan etäisyydellä itsestäni, myös minulle läheisimmät ihmiset. Uskon häpeän olleen myös merkittävin tekijä porno/seksiaddiktioni synnyssä. Addiktioni on ollut vain seuraus sisäisestä epäterveestä häpeästäni.  Kun tajusin ongelmieni perimmäisen syyn muutamia päiviä sitten, niin palaset loksahtivat välittömästi kohdalleen. Tajusin,  että häpeä on syy esimerkiksi sosiaaliseen ahdistukseeni. Ennen kuin lopetin pornon, niin en edes tiennyt kärsiväni sosiaalisesta ahdistuksesta. Kun pornon turrututtava vaikutus otettiin pois, niin jouduin kasvotusten ongelmieni kanssa ja tästä johtuen kaikki puutteeni ovat alkaneet hiljalleen valkenemaan minulle. Viimeisimpänä häpeä. Tämän tajuaminen tuntuu helpottavalta. Toisaalta tunnen olevani eksyksissä. En ole aivan varma, että millainen olen oikeasti. Olenhan kieltäytynyt pitkään hyväksymästä itseäni sellaisena kuin olen.

Tämän häpeäasian tajuttuani ymmärsin myös paljon muuta. Ymmärrän nyt paljon paremmin ihmisten käytöstä. Tajusin myös, että Harry Potterissa (kuten myös monissa muissakin hienoissa tarinoissa ja elokuvissa) käsitellään paljon häpeään liittyviä asioita. Esimerkiksi Lordi Voldemortin luomat hirnyrkit kuvaavat häpeää - luodakseen hirnyrkin velhon on tehtävä anteeksiantamaton teko, eli tapettava. Koska teko on anteeksiantamaton, se luo syvän häpeän (tunne, että henkilö on läpeensä huono, paha ja kelpaamaton), joka irroittaa palan tekijän sielusta hirnyrkiksi (häpeävän ihmisen oman minuutensa eristäminen ja piilottaminen). 

Lopuksi vielä haluan sanoa, että tässä kirjoituksessa puhun epäterveestä ja kroonisesta häpeästä, en normaalista häpeästä. Normaali häpeä on hyödyllinen tunne, joka auttaa meitä sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa.

Vaikka sanoinkin ylempänä, että pelkään itseeni kohdistuvaa palautetta, niin silti toivon sitä saavani. Minun on opittava elämään.